Single Blog Title

This is a single blog caption

EU:n pitää puuttua Puolan kehitykseen

Pitkäperjantaina saimme kuulla kuinka Pruchnikin paikkakunnalla Kaakkois-Puolassa hirtettiin, hakattiin, raahattiin ja lopuksi poltettiin Juudasta esittävä nukke. Nukella oli perinteisesti juutalaisiin liitettyjen stereotyyppien piirteitä, kuten iso koukkunenä ja kiharat. Puolan katolinen kirkko on aiemmin kieltänyt tämän tyyppiset pääsiäisperinteet – nyt ne ovat täällä taas.

En koskaan unohda, kun tapasin ensimmäisen kerran holokaustin kokeneen henkilön. Kävin koulua Englannissa, kun tapasin Jon, joka oli puolalaisen keskitysleirin selviytyjä. Vaikka hän oli kertonut kokemuksistaan lukemattomia kertoja, hän ei silti pystynyt kertomaan tarinaansa itkemättä. Hän tekee niin, jotta emme koskaan unohtaisi millaisiin julmuuksiin ihminen pystyy.

Holokaustin aikana murhattiin yli kolme miljoonaa Puolan juutalaista. Viime vuonna puolue nimeltään Laki ja oikeus ajoi läpi ”holokaustilain” Puolan ”maineen suojelemiseksi”. Laki teki rikolliseksi Puolan valtion esittämisen vastuullisena tai yhteisvastuullisena natsien rikoksista, vaikka kymmeniä tuhansia puolalaisia oli mukana ilmiantamassa ja murhaamassa juutalaisia.

Puolan kehitys osoittaa, kuinka hauras eurooppalainen arvopohja on. On naiivia uskoa, että historia ei voi toistua, että olemme erilaisia kuin edelliset sukupolvet. Siksi tarvitsemme vahvan EU:n, joka voi puuttua Puolan tapaisiin tilanteisiin, joka pystyy laittamaan kovan kovaa populismia ja ääriliikkeitä vasten. Haluan, että meidät muistetaan siitä, että onnistuimme pysäyttämään vihan, eristyneisyyden ja ultra-nationalismin ennen kuin oli liian myöhäistä. Siitä ettemme vähätelleet kehitystä vaan ymmärsimme tilanteen vakavuuden ja kehityksen suunnan. Haluan, että seisomme historian oikealla puolella.