Uskon työhön

KUKA ON IDA SCHAUMAN?

Olen Ida Schauman ja haluan olla edustajasi Suomen eduskunnassa. Määrittelen itseni itsenäisesti ajattelevaksi sosiaaliliberaaliksi feministiksi.

Huhtikuussa 2017 lähemmäs tuhat turkulaista valitsi minut edustajakseen Turun kaupunginvaltuustoon. Tehtävä on mielenkiintoinen ja vaativa. Siitä lähtien edustan myös Ruotsalaista kansanpuoluetta Turun kaupunginhallituksessa. Työelämässä olen muun muassa toiminut RKP-nuorten puheenjohtajana, eduskunta-avustajana sekä viestintäkonsulttina. Nykyisin toimin Suomen Pakolaisavun vaikuttamistyön päällikkönä.

Vuosien aikana olen muuttanut paljon ja olen ehtinyt asua Italiassa, Ruotsissa ja Englannissa. Maiden ja ympäristöjen vaihtaminen on tehnyt minusta ulospäinsuuntautuneen ja pelottoman. Tämä näkyy myös ammatinvalinnassani Suomen Pakolaisavussa aikamme yhden haastavimman aiheen parissa – siirtolaisuus.

Muuttaminen on myös tuonut kiinnostuksen eri kulttuureja ja kieliä kohtaan. Kielitaitoni toivat minulle ensimmäisen työpaikkani Sergiossa Turussa. Tämän jälkeen olin töissä neljä vuotta ravintola-alalla, muun muassa Naantalin kylpylässä, Ravintola Koulussa sekä Saaristokylpylä Kasnäsissa.

Nautin uusien ja vanhojen ystävien tapaamisesta, vanhan rock-musiikin kuuntelemisesta, sekä rajojeni haastamisesta ruuanlaitossa. Eniten kuitenkin pidän yöllisestä maailman parantamisesta hyvässä seurassa. Minulla on aikaisemmin ollut hevonen, kaipaan sitä paljon. Päiväni ei pääse vauhtiin ilman aamukahvia.

Olen aina ollut kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Jotkut sanovat ettei maailmaa voi muuttaa. Pidän päättäväisesti kiinni siitä, että maailmaa voi muuttaa, kaikki muu olisi periksi antamista. Täytyy vain olla tarpeeksi kärsivällisyyttä, kunnianhimoa ja sitoutumista.

Underskrift

Jotkut sanovat ettei maailmaa voi muuttaa. Pidän päättäväisesti kiinni siitä, että sitä voi.