Single Blog Title

This is a single blog caption
Uskon työhön

Pelastakaa nuuska, vapaus ja kansanterveys

Hallitus esittää uutta tupakkalakia, jossa omaan käyttöön tarkoitetun nuuskan tuontimäärää rajoitetaan kahdella kolmasosalla nykyisestä, 500 grammaan henkilöä kohden. RKP-nuoret kyseenalaistavat hallituksen ehdotuksen tarpeellisuuden ja hyödyt.

– Alennettu tuontiraja ei tule vähentämään nuuskan pimeää myyntiä, vaan päinvastoin lisäämään sitä, koska tuontiraja tuskin vaikuttaa nuuskan kysyntään. Nuuskan tuontiraja tulee myös johtamaan siihen, että entistä useampi polttaa tupakkaa. Ehdotus haiskahtaa ideologiselta holhoukselta, eikä järkevältä politiikalta, RKP-nuorten puheenjohtaja Ida Schauman sanoo.

RKP-nuoret pitää päätöstä esteenä tavoitteelle savuttomasta Suomesta. Ruotsi oli ensimmäinen maa joka saavutti Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoitteen, eli alle 20 prosenttia väestöstä on tupakoitsijoita. Ruotsissa myös riski sairastua keuhkosyöpään on kaikista länsimaista alhaisin. Tämä johtuu osittain siitä, että moni ruotsalainen käyttää nuuskaa tupakanpolton sijasta.

Lukuisat tutkimukset ja oikeuspäätökset ovat osoittaneet että nuuskaa ei voi samaistaa tupakanpolton ja alkoholin terveyshaittoihin. RKP-nuoret peräänkuuluttavat edistyksellisempää päihdepolitiikkaa, joka perustuu faktoihin ja avoimeen dialogiin, eikä vanhanaikaisiin käsityksiin ja ei-politiikkaan.

– ”Kielletään kaikki” –politiikkaa on kokeiltu useasti ja kerta toisensa jälkeen se on todettu tehottomaksi. On korkea aika hylätä pelottelutaktiikka ja edistää fiksua asennetta nikotiinia ja alkoholia kohtaan. Rajoitusten sijaan tarvitsemme enemmän valistusta ja keskustelua, Schauman tiivistää.

Lisätietoja:

Ida Schauman

040 18 24 969

ida@su.fi

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedInEmail this to someone